takaisin aulaan, jonotin kahvitarjoiluun vuorollani kuten
kaikki muutkin opettajat ja tokaisin tutulle puualan
opettajalle ”meinasipa unohtua” kynää ilmassa heiluttaen.
Vaihdettuani tavalliset ja jokapäiväiseen elämään
kuuluvat repliikit puolituttujen kollegoiden kanssa lähdin
varovasti astelemaan uudestaan kohti vessan ja ilmoitustaulun
tienoota. Primitiivinen vaistoni nimittäin
sanoi, että potku liittyi juuri siihen pisteeseen, jossa se
oli tapahtunut, ja maagisesti kuvittelin, että ohittamalla
saman kohdan aulassa toistamiseen jotenkin eri tavalla,
esimerkiksi sivuilleni vilkuilematta, kyseisen pisteen
vaikutus ilmenisi uudestaan, ehkäpä toiseen suuntaan.
Käytävän päähän päästyäni olin vakuuttunut, ettei
vessalla ja ilmoitustaululla ollut mitään tekemistä
potkun kanssa, sillä tietoisuuteni asian suhteen ei ollut
muuttunut mitenkään, vaikka olin sulkenut silmäni siinä
nimenomaisessa kohdassa, missä ilmoitustaulun ruskea
reuna alkaa ja vessan ulkoseinää merkitsevä kulma
loppuu ja mistä on noin kymmenen metriä mukavan näköiselle
sohvaryhmälle käytävän päässä. Kun lopulta istuin
alas pehmeälle tyynylle ja vajosin oman pääni huumaavaan
hiljaisuuteen, ymmärsin, että potku oli osunut
minuun täysin sattumanvaraisesti suhteessa maantieteelliseen
paikkaan, ja tarkemmin kun ajattelin, minulla
ei ollut mitään sitä vastaan, että se oli tapahtunut juuri
siinä, missä se tapahtui, ja kuin vakuudeksi tälle oivallukselle
nousin ylös ja kävelin takaisin sinne, missä työurani
yksi merkkipäivä oli jälleen alkamassa, niin kuin
se oli alkanut jo viisitoista kertaa aiempina vuosina.
9