ilmestyy tyhjästä ja katoaa välittömästi paikalta nimettömyyden
harmaaseen sumuun, jostain perin juurin mystisestä
mutta itselleni rasittavan tutuksi tulleesta syystä
päätin näytellä roolini loppuun asti, ja enemmän tyrmistyneenä
omasta käytöksestäni kuin siitä tosiseikasta, että
joku oli potkaissut minua päähän, palasin ulos pihalle,
tervehdin vastaantulevia tuttuja kuin normaali ihminen
ikään ja kiirehdin parkkialueelle etsimään autoni hansikaslokerosta
jotakin, mitä olin muka unohtanut, vaikka
samalla yritin selittää itselleni, mitä äsken oli tapahtunut.
Liikuttelin ruumistani ja ajatuksiani, kuten olin tehnyt
ennen iskua, eikä kukaan ohikulkija huomauttanut,
että minussa olisi tapahtunut mitään muutosta. Auton
peruutuspeilissä näkyvät kasvonikaan eivät paljastaneet
mitään iskuun viittaavaa, ja ennen kuin olin saanut
muodostettua järkevää ajatusta tapahtuman luonteesta,
käteeni osui kuulakärkikynä, mikä tarjosi minulle hyvän
tilaisuuden esittää roolini loppuun saakka, siis muistiinpanovälineet
unohtaneen opettajan, jonka työmoraali ja
huippuunsa kehittynyt vastuuntunto eivät sallineet jättää
tätä esinettä lukukauden ensimmäisestä henkilökuntakokouksesta
pois vaan joka peräänantamattomasti
oman mukavuutensa uhraten palaa takaisin vielä kerran
autolleen ja täydellistää varusteensa tällä niin vähäpätöiseltä
vaikuttavalla mutta muistiinpanojen kannalta
välttämättömällä apuvälineellä. Ja huolimatta vasta minuutti
sitten tapahtuneesta järkytyksestä, joka oli siis valtavan
voimakas näkymätön potku otsaluuhuni, marssin
8