terveisiä toisesta maailmasta, esimerkiksi kehittämisorganisaatioista,
joiden jäsenet olivat entisiä opettajia ja täten
nousseet ikään kuin seuraavalle tasolle opettajan urakehityksessä,
mitä yleisesti pidettiin joko ihanana vapautuksena
opettajan raamatullisista kärsimyksistä tai halveksuttavana
rintamakarkuruutena ja vastuun väistämisenä,
ja useimmiten juuri nämä ihmiset nähtiin kaiken opettajan
työtä häiritsevän pahan alkujuurena ja yleinen toivomus
oli, että hyökyaalto olisi pyyhkäissyt nämä loiset
pois imemästä organisaation ja ennen kaikkea opettajien
vähiin käyvää verta. Mutta kuten kaikessa, tällekin mielipiteelle
löytyi vastavoima, ja kuinka ollakaan, läheinen
kollegani Malla-Mari Tarvainen edusti tätä siipeä opettajien
hajanaisessa joukossa, joten minä sain luvan nauttia
hänen ylitsepursuavasta innostuksestaan seuraavien
tuntien ajan, kun Parasta osaamista -hanke, Parasta johtamista
-hanke ja Kyvyt käyttöön -hanke manasivat esiin
opettajien piilevää potentiaalia ja yrittivät hedelmöittää
entisestään sitä huikeaa osaamista, joka teki meistä maailman
parhaan koulutusjärjestelmän tukipylväitä.
Kaikki tapahtui jossakin kaukana minun ulkopuolellani.
Potkun jälkivaikutus kaikui edelleen päässäni, enkä
tuntenut oloani erityisen omaksi itsekseni, jos näin voi
sanoa. Silmieni edessä puhuvat ihmiset näyttivät etääntyvän
tavoittamattomiin, vaikka siinä he seisoivat melkein
käsivarren mitan päässä – olin nimittäin ajautunut
Malla-Mari Tarvaisen mukana eturiviin.
Malla-Mari Tarvainen ja hänen kuiskaamansa maanisen
innostuneet välihuomautukset ohjasivat ajatuksiani
12