9
P Prolog
Miriam painautui lähemmäksi minua ajelehtiessamme
joukon mukana. Jäimme suurikokoisten
aikuisten varjoon, mutta välillä saimme vilahduksen
päivänvaloa vartijoiden kiskoessa ihmisiä kahteen
eri ryhmään. Näytti ihan siltä, että vartijoilla
olisi ollut vankien varalle jokin suunnitelma. Mutta
mikä?
Meteli kasvoi. Vartijat kävivät ihmisiin käsiksi
yhä hanakammin ja retuuttivat heitä erottelulaiturin
oikealle tai vasemmalle puolelle. Koirat murisivat
ja haukkuivat. Karjavaunusta viimeiseksi tulleet
alkoivat itkeä ja huutaa yhteen ääneen. Ihmiset
yrittivät löytää läheisiään jouduttuaan eroon toisistaan
– miehet oli erotettu naisista ja lapset vanhemmistaan.
Seurasi yleinen sekasorto, joka vain paheni
pahenemistaan. Kaikki oli yhtä hullunmyllyä.
”Zwillinge! Zwillinge! Kaksosia! Onko kaksosia?”
Ohitsemme kiiruhtava vartija pysähtyi eteemme.
Hän jäi tuijottamaan Miriamia ja minua sekä vaatteitamme,
jotka olivat tismalleen samanlaiset.
”Ovatko he kaksoset?” hän kysyi äidiltämme.
Äiti epäröi. ”Onko se hyvä asia?”
”On”, vartija vastasi.
”Kyllä, he ovat kaksoset”, äiti vastasi.
Vartija tarttui sanaakaan sanomatta Miriamiin
ja minuun ja riuhtaisi meidät irti äitimme otteesta.