Au s c hwi t z i n k a k sos e t
tiotorneissa päivystävät SS-miehet nojasivat ulospäin
ja tähtäsivät meitä aseillaan. Toisilla sotilailla
oli vahtikoiria, jotka rähisivät ja tempoilivat hihnoissaan.
Niiden suut vaahtosivat ja hampaat välkkyivät
valkoisina ja terävinä. Koirat näyttivät ihan
vesikauhuisilta. Olin kerran nähnyt kotitilallamme
sellaisen. Sydämeni jyskytti.
Tunsin sisareni lämpimän ja hikisen kämmenen
puristavan omaani. Äiti ja isä sekä kaksi vanhempaa
sisartamme, Edit ja Aliz, seisoivat vieressämme.
Kuulin äidin kuiskaavan isälle puoliääneen:
”Auschwitz? Mikä ihmeen Auschwitz? Emmekö
olekaan Unkarissa?”
”Olemme Saksassa”, joku vastasi.
Olimme siis ylittäneet valtakunnanrajan ja saapuneet
Saksan puolelle. Tai oikeastaan olimme
Puolassa, jonka saksalaiset olivat vallanneet. Ja saksalaisten
Puola oli se paikka, missä tuhoamisleirit
sijaitsivat. Meitä ei ollutkaan kuljetettu unkarilaiselle
työleirille tekemään töitä vaan saksalaiselle tuhoamisleirille
kuolemaan. Ennen kuin ehdin sulatella
uutista, minut kiskaistiin olkapäästä laiturin
8
toiselle puolelle.
”Schnell! Schnell!” Nopeasti! Nopeasti! Sotilaat
komensivat loputkin karjavaunuun jääneistä
vangeista
suurelle asemalaiturille.