EEnsi mmäine E Ensi
Olimme niin samannäköiset, että äidin täytyi
kiinnittää meihin nimilaput erottaakseen meidät
toisistamme. Kun tädit, sedät ja serkut tulivat meille
kylään, he aloittivat heti arvuutteluleikin. ”Kumpikos
teistä mahtaa olla Miriam? Entä kumpi on
Eva?” setäni aprikoi aina pilke silmäkulmassaan.
Useimmiten arvaus meni mönkään. Äitimme katseli
ylpeänä hymyillen täydellisiä pikkunukkejaan
isosiskojeni murjottaessa harmistuneina vieressä.
Kun tulimme kouluikään, käytimme yhdennäköisyyttä
hyväksemme tekemällä kaikenlaisia kepposia,
mistä riitti meille monenmoista hupia. Nautimme
omasta erityisasemastamme täysin rinnoin.
Vaikka isä oli tiukka ja varoitteli pyhiin kirjoituksiin
vedoten meitä ja äitiä turhamaisuuden vaaroista,
äiti halusi vaalia ulkoista olemustamme.
Hän teetti vaatteemme mittatilaustyönä samaan
tapaan kuin nykypäivän rikkaat, jotka hankkivat
asunsa muotisuunnittelijoilta. Hän tilasi kankaat
kaupungista ja vei sitten Miriamin ja minut sekä
isosiskomme Editin ja Alizin ompelijattarelle, joka
asui läheisessä Szeplakin kylässä. Ompelijattaren
luona saimme tutkia sydämemme kyllyydestä aikakauslehtiä,
joissa mallit esittelivät viimeisimpiä
muotivirtauksia. Äidillä oli kuitenkin aina viimeinen
sana, kun päätettiin leninkiemme mallista ja
13