1
Perjantai 7. joulukuuta
6
Ajoitus on kaikki kaikessa.
Tämä oli Marcus Valentinen elämän ohjenuora. Hänen mantransa.
Hän oli aina moitteettoman täsmällinen ja yhtä pikkutarkka
kaikessa muussakin, mitä teki, pukeutumisestaan lähtien. Hänestä
oli tärkeää pukeutua aina tilanteen mukaan, ja jokaisen vaatekappaleen
oli oltava hohtavan puhdas ja silitetty, olipa sitten kyse puvuista,
joita hän käytti töissä, golfvarusteista tai villatakista, pikeepaidoista
ja chinoista, joita hän tavallisesti piti kotonaan.
Tohtori Valentinella oli harmaantuvat siististi leikatut hiukset,
suora joskin kookkaanlainen nenä, harmaat pistävät silmät ja täydellinen
ryhti, jonka ansiosta hänen roteva vartensa vaikutti lähes
180-senttiseltä. Näiden piirteidensä vuoksi hän muistutti toisinaan
petolintua, joka tarkkaili kaikkia ja kaikkea hieman liian valppaasti.
Lukuisat potilaat palvoivat häntä, vaikka osa työtovereista sairaalassa
pitikin häntä aavistuksen verran ylimielisenä. Mutta he soivat
sen hänelle, koska hän oli niin pätevä – eikä vain pätevä vaan
suorastaan nerokas. Hän oli lääkäri, jolta monet kollegat erikoisalastaan
riippumatta kysyivät ensimmäiseksi neuvoa mihin tahansa
potilaaseensa liittyvään ongelmaan.
Marcus Valentine oli nyt puolessavälissä viittäkymmentä ja uransa
huipulla. Hän myönsi nauttivansa suosiostaan, mutta olihan
hän tehnyt töitäkin sen eteen, uhrannut vuosikaudet suuren osan
sosiaalisesta
ja perhe-elämästään. Nyt oli vihdoin aika nauttia niistä.
Tosin tästä päivästä oli nautinto kaukana. Hän oli myöhässä. Pahasti
myöhässä. Hän oli nukkunut pommiin. Sen ei olisi pitänyt
stressata näin paljon, mutta hän ei mahtanut sille mitään. Hän vilkaisi
ensin rannekelloaan ja sitten auton kelloa varmistaakseen,
että ajat täsmäsivät. Hän oli pahasti myöhässä. Koko päivän aikataulu
oli pielessä.
Hänen vaimonsa Claire oli naureskellut monesti, että hänen
hautakiveensäkin vielä kaiverrettaisiin Ajoitus on kaikki kaikessa.