kun potilaasi kysyvät laskettua aikaa? Että myöhemmin sitten?”
Claire
pudisti päätään. ”Ei, heille sinä sanot, että 11. kesäkuuta tai
16. heinäkuuta.
Ja todennäköisesti vielä, että tasan kello 15.34.”
Päästessään vihdoin lähtemään Marcus oli yksitoista minuuttia
jäljessä aikataulustaan. Sitä ei kursittu kiinni kahdeksantoista minuutin
14
matkalla.
Lapsiperheen onnea! Iltapäivällä hän näkisi jälleen monta odottavaa
äitiä vastaanotollaan. Sivelisi geeliä ja liikuttaisi ultraäänilaitteen
anturia heidän vatsallaan. Näyttäisi kuvaruudulta heidän sisällään
kasvavan ihmisenalun varjomaisen siluetin.
Katselisi heidän onnellisia kasvojaan. Ihmisten, joiden maailma
muuttuisi pian dramaattisesti.
Tiedättekö, mikä teitä odottaa? Kuukausikaupalla unettomia
öitä. Ja osa teistä saa hyvästellä entisen elämänsä kokonaan.
Arvaatteko,
kuinka paljon joudutte molemmat uhraamaan tulevina
vuosina? Ja mistä sen tietää, saatteko perheeseenne neron, joka
parantaa maailmaa, vai kiittämättömän roiston, joka aiheuttaa
pelkkää huolta ja murhetta? Elämä on arpapeliä. Lapsi voi olla
taivaan lahja… tai pelkkä rasite. Riippuen geeneistä,
ympäristöstä,
hyvistä vanhemmista, huonoista vanhemmista. Eläintenkin
pitämiseen
saatetaan vaatia lupa, mutta lapsia saa hankkia kuka
tahansa vastuuton idiootti.
Marcus tiesi, että hänen pitäisi suhtautua lapsiin myönteisemmin,
muuttaa asennoitumistaan, mutta se ei onnistunut. Tältä hänestä
vain tuntui. Päivä päivältä enemmän. Hän teki pitkää päivää
sairaalassa. Päivysti usein, teki töitä viikonloppuisin. Hän piti edelleen
yhteyttä pariin vanhaan koulukaveriinsa. Yksi heistä oli tienannut
omaisuuksia hedgerahaston sijoitusjohtajana ja oli nykyisin
rento ja ruskettunut nautiskelija, jolla oli joukko valkopukuisia
avustajia ja vaimonakin superrikas sijoitusjohtaja. He kehuivat olevansa
TIKTOK-ihmisiä – koska tekivät töitä vain tiistaisin, keskiviikkoisin
ja torstaisin. Mitä elämää!
Toinen vanha kaveri näytti viettävän yhtä rentoa elämää purjehduksenopettajana.
Marcus ihaili hänen päätöstään elää vaatimattomasti
ja käydä vielä 45-vuotiaana reppureissuilla vaimonsa kanssa.
Joinakin päivinä hän huomasi kadehtivansa kaikkien muiden
elämää.