PENTTI LINKOLA ja minä
Luvussa Kalastajan mökki vieraillaan pientilalla ja sen pihapiirin
askareissa sekä läheisillä kalavesillä. Toisessa luvussa Toisinajattelija
6
ja Metsän emäntä hahmotellaan henkilökuvaa toisineläjästä
ihmissuhteineen ja harrastuksineen. Kolmannessa luvussa Aate
ja aika peilataan Linkolaa kulttuurihistoriaan ja luonnonsuojelun
historiaan sekä tutkitaan eräitä hänestä esitettyjä väittämiä
sekä muutoksia hänen ajattelussaan. Neljännessä luvussa
Himmeän hehkun maa käännytään Linkolan syvimpien tuntojen
puoleen, pohditaan hänen henkisyytensä laatua.
Kun aloitin kirjoitustyön, aihe oli kuin tiukkaan keritty lankakerä.
En tiennyt mitä siitä paljastuisi– minulla oli vain kerä,
jonka halusin purkaa. Mielessäni oli muutamia alkukuvia, joista
lähteä liikkeelle. Lopulta kirjasta tuli eräänlainen Ariadnen
lanka, joka johti minut ulos muistojen labyrintista.
Pentti Linkolan muistikirjat ovat mustakantisia ja sisällöltään
synkkiä. Ne vertautuvat eräällä tavalla Jean Sibeliuksen päiväkirjoihin.
Säveltäjämestari totesi, että hänen päiväkirjansa saavat
”tumman karaktäärin”, koska hän kirjoittaa usein juuri synkkyyden
vallassa. Samaa voi sanoa Pentti Linkolasta. Muistikirjoihin
ja moniin tunnetuimpiin esseisiinsä hän on purkanut
turhautumistaan, surua nähdessään luonnon tuhon, jota ihmisen
ahneus, itsepetos ja piittaamattomuus aiheuttavat.
Läheltä katsoen ja kokien olen saanut nähdä, että Pentin
elämään liittyi paljon muitakin sävyjä ja sisältöjä. Tässä kirjassa
olen jättänyt tarkoituksella vähemmälle muistiinpanot, myös
omani, ja kirjoittanut enemmän näkemyksen, vaiston ja sydämen
kautta. Toivon, että olen löytänyt tekstiini tuoreutta ja
kyennyt ilmaisemaan jotain ennen sanomatonta.
Olen halunnut kertoa kalastajan rakkaudesta – luonnon
rakastamisesta, mutta myös hänen elämänilostaan. Kun hän