PENTTI LINKOLA ja minä
Viimeiset vuodet olen elänyt omaa ekoelämääni Tammisaaressa
mehiläistilallisena ja omavaraisviljelijänä. Sitä ennen olin vähän
aikaa Tenholan Elämänkoulu-yhteisössä, jota veti moniaktivisti
Hannu Hyvönen. En seurannut noina vuosina juuri politiikkaa
14
enkä ollut Koijärvelläkään. Tuo erakkovaihe elämässäni on
kuitenkin päättynyt. Tunnen, että on toiminnan aika. Minua
kiinnostaa tutustua paitsi Penttiin myös liikehdintään metsiensuojelun
ympärillä. Haluaisin ratkaista kysymyksen, voiko Suomessa
oikeasti tehdä mitään metsien säilymisen puolesta.
Pentti pahoittelee hymyillen parransänkeään ja lisää, että on
kasvattamassa kesäpartaa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan –
ja sehän sopii hänelle. Hän näyttää nuoremmalta kuin muistinkaan.
Kuljemme läpi puolivillin puutarhan, katsomme isännän
tuoreet kylvöt ja rakennukset. Huomaa heti, että Pentille kaikki
konkreettinen ja maanläheinen on tärkeää, piha ja puutarha
kuuluvat häneen, ovat erottamaton osa tätä miestä.
Myöhemmin ymmärrän tätä kautta, huolimatta Pentin
ajoittaisesta kotona viihtymättömyydestä, miksi hän halusi pysyä
täällä omalla pientilallaan loppuun asti.
Puutarhan jälkeen Pentti esittelee suurimman ylpeytensä,
lehdon. Siellä soi alkukesän helisevä riemukas konsertti, jollaista
harvoissa paikoissa kuulee. Täällä linnuille on tarjolla paljon
pesäpaikkoja puiden koloissa ja oksistoissa.
Lehdon vihreästä valohämystä palatessamme on jo myöhäinen
iltapäivä. Mennään sisään, syödään nälkäisinä pirtissä runsaasti
voileipiä, katsellaan karttoja ja kuunnellaan lähestyvän
ukkosen jylinää. Minulla on tunne kuin olisin tuntenut Pentin
jo kauan, puhuminen hänen kanssaan on helppoa – Pentti