PENTTI LINKOLA ja minä
Lämpöaalto hellii maisemia, pääskyset kiitävät taivaalla ja
ilmassa tuntuu olevan vähän ukkosta. Hämeen rehevyys ja
vehmaus hämmästyttävät minua, joka olen äskettäin asunut
Tammisaaren saariston maisemissa. Sääksmäen Lehtimäentien
12
runsaspuustoiset tienvarret kukoistavat vihreän eri sävyissä.
Entä kulkuneuvoni – kyllä, se on automobiili, pieni punainen
Toyota Corolla. Pahoittelin jo edeltä käsin saapumista
henkilöautolla, mutta se lienee ainoa mahdollisuus. Olemmehan
puhelimessa sopineet retkestä Talaskankaalle samaisella
kotterolla.
Olen kiinnostunut tapaamaan merkillisen Linkolan, legendan
jo eläessään – elämäntapaekologin, joka kirjoittaa suvereenilla
tyylillä järkyttäviä, pysäyttäviä tekstejä. Tällä kertaa
voin tavata Pentin hänen kotonaan. Kohtasimme jo pari viikkoa
aiemmin Tenholan Elämänkoulun järjestämän linturetken
yhteydessä, mutta keskustelut jäivät kesken ja syntyi suunnitelma
toisesta retkestä.
Ohitan vahingossa Pentin mökille johtavan pienen, lähes
huomaamattoman pistotien ja käyn kääntymässä Uotilan Irjan
idyllisessä pihassa. Siellä puutarha rehottaa valtoimenaan alkukesän
kukkia. (Myöhemmin tutustun tähän suloiseen vanhaan
emäntään ja istun useasti hänen kahvipöydässään.)
Irjan pihassa on käynyt kääntymässä moni muukin, joka on
ensimmäistä kertaa saapunut Pentin mökille. En sentään aja sitä
kauemmas – harhailua Pentti olisikin pitänyt merkkinä huonosta
suunnistustaidosta ja kyvyttömyydestä kuunnella puhelimessa
annettuja ohjeita. Siitä hän varoitti jo etukäteen. Samalla
hän teki selväksi, että kysymys on Sääksmäestä, ei Valkeakoskesta.
Hänen mielestään ei pidä suostua siihen, että suuri, Suomen
sydämen mahtava emäpitäjä Sääksmäki olisi muuttunut