PENTTI LINKOLA ja minä
Kuu näkyi erityisen hyvin, koska piha oli niin pimeä. Tallin
ovella oli himmeä lamppu, mutta se täytyi käydä sytyttämässä
tallin sisältä ja sitä käytettiin harvoin. Jos halusi sytyttää ulkovalon,
20
oli ensin käveltävä mökiltä rinnettä alas tallille. Pentti
mainitsi, että ihmisellä on tarve pimeyteen, samoin kuin hiljaisuuteen
– hän ymmärsi tämän vaistomaisesti, jo ennen kuin
tutkimus oli vahvistanut saman asian.
Kuitenkin sysipimeinä syysiltoina, kun Pentti palasi järveltä
kalasta valottoman lehdon läpi, sytytin tallin ulkovalon eikä
hän valittanut siitä.
Taloista Pentti ajatteli, että ne ovat ylipäätään hirvittävän rumia.
Minä vanhojen talojen ihailijana yritin puolustaa hirsirakennuksia,
jotka sitovat hiiltäkin. ”Mikä taloista niin rumia
tekee?” kyselin.
”Ne ovat niin neliskanttisia”, kuului vastaus. ”Kun kulkee
metsässä, kaikki on vaihtelevaa ja epäsäännöllistä, ja talo on
tuollainen ruma kuutio. Venekin on paljon kauniimpi, varsinkin
nämä minun teettämäni.”
Vetosin pienten metsään maastoutuvien mökkien viehättävyyteen.
Siihen Pentti sentään myöntyi – pieni koko hyvittää
vähän ”hirmuista kolhoutta”. Ja rakennuksen pitää kestää aikaa.
Jatkuva rakentaminen on Pentin mukaan hirveä tauti Suomessa.
Euroopassa talot kestävät tuhat vuotta.
”Euroopan vanhat talot ovat kivestä”, muistutin. ”Entäs keskiaikaiset
kivikirkot, esimerkiksi Sääksmäen kirkko? Se on iso,
mutta todella vanha... vaikka osittain tulipalon jälkeen uudelleen
rakennettu onkin.”
Kirkon Pentti hyväksyi, niitähän on harvassa, ja sitä
paitsi
vanhoissa kirkoissa pesii naakkoja. Hän muisti kyllä