VI Isänmaallisessa kansanliikkeessä
Susitaival piti valitettavana sitä, että Suomessa oli puoluepoliittisista
syistä valittu ministereiksi täysin epäpäteviä, jopa kansalaiskunnoltaan
arveluttavia henkilöitä. Esimerkkinä hän viittasi aiempiin
puolustusministereihin ja ihmetteli, kuinka puolustusministerinä voi
olla mies, joka ei tiedä mistä päästä patruuna pannaan kivääriin.
Osansa saivat myös muut ministerit (”meillä lienee maailmanennätys
epärehellisissä ministereissä”) sekä maalaisliiton vahva mies
Juho Niukkanen, jonka kanssa Susitaival oli riitaantunut jo Hallan
etapilla. Niukkanen oli vuonna 1933 saanut vapauttavan tuomion
kohua herättäneessä ja valtakunnanoikeuteen asti menneessä niin
sanotussa raaputusjutussa, jossa häntä oli syytetty valtioneuvoston
pöytäkirjan väärentämisestä. Valtakunnanoikeuden tuomio oli kuitenkin
siten muotoiltu, että Niukkasen vastustajat saattoivat edelleen
käyttää sitä hyökkäilyssä häntä vastaan. Näin Susitaivalkin teki. Susitaipaleen
mukaan IKL:n tarkoitus oli puolueet kukistettuaan asettaa
hallitukseen ministereiksi vain alallaan päteviä henkilöitä.
Vuoden 1918 kapinalliset olisi Susitaipaleen mielestä pitänyt laskea
vapaaksi ilman tuomioita. Sen sijaan johtajat olisi tullut hirttää
lähimpään lyhtytolppaan. Kun IKL saavuttaisi määräävän aseman
maassa, tultaisiin pahimmat ammattipoliitikot eristämään valtiollisesta
toiminnasta. Sasu Punanen oli puhujan mielestä pantava häkkiin
ja näytettävä Korkeasaaressa kansalle maksua vastaan. Lipputuloilla
korvattaisiin ammattipoliitikkojen tuottamia vahinkoja. Puheensa
lopuksi Susitaival oli vielä varoittanut viranomaisia lakkauttamasta
IKL:ttä, sillä silloin maassa syntyisi melskettä. IKL:n toiminta ei loppuisi
sillä, että se julistettaisiin lakkautetuksi, koska ”me tiedämme
kyllä, mitä me silloin teemme”.
Tapahtuneen vuoksi Laatokan toimitus esitti IKL:n johdolle
avoimen kysymyksen siitä, ”missä määrin tämänkaltaiset tilaisuudet
ovat omiaan kohottamaan vakavamielisten kansalaisten luottamusta
152