ollutkin totta! Ettei hänen sukunsa kuulunutkaan auringonkansaan
vaan peurojen pahimpiin vihollisiin. Lokka oli ainoa,
joka oli tavannut heidät, eikä tuhorummun luojaan voinut
luottaa.
Tommo kavahti, kun hänen sormiensa tilalle ilmestyivät
karvaiset tassut anturoineen ja käyrine kynsineen. Säikähdys
sai raajan katoamaan ja sulautumaan osaksi valkeutta nopeasti
kuin savu, joka sekoittui tuuleen.
”Miksi susiemo suojeli minua? Olenko minä susi?”
Et ole suden jälkeläinen, mutta olemme yhtä. Saivosuden
katse porautui nuorukaiseen ja tyynnytti tämän levottomuutta.
Metsästäjä ja jousi ovat yhtä samoin kuin jousi ja peura – peura
ja metsästäjä. Ilma, maa, vesi ja tuli ovat yhtä ja samaa. Ja
eläimet ja ihmiset enemmän kuin veljiä ja sisaria.
”Susinartun olisi pitänyt raadella ja syödä minut.” Tommo
nyrpisti nenäänsä muistoille kaukaisesta lapsuudesta.
Miksi? susihaltia kummasteli ja nousi istumaan takajaloilleen.
Olit kuten sen omat pennut. Sinulla oli kylmä ja nälkä.
”Sudet ovat säälittömiä ja salakavalia. Ne tappavat porojamme.”
Väite kalskahti oudolta omaankin korvaan. Tommolla
ei ollut mitään susia vastaan. Kesypeuroja paimentavat tollelaiset
niitä vain vihasivat. Hän oli katkera, ettei ollut koskaan
kuulunut mihinkään.
Susilla on maha, ja niidenkin täytyy täyttää se, Hopeaturkki
puolusti tyynesti yökulkijoiden sukua.
”Olisipa Tuonen hurtta ahmaissut minut suihinsa. Olen
kohdannut paljon harmia elämässäni, koska Lokka löysi minut
susiemon nisiltä”, Tommo huomautti happamasti.
Kutsuit meitä, ja me tulimme. Susihaltia kallisti päätään,
12