pelastanut hänet hangesta mutta sysännyt saman tien sukulaistensa
huostaan sen sijaan, että olisi itse pitänyt hänestä
huolta.
Ehkä on parempi, ettei Lokka ottanut sinua oppipojakseen.
Hän olisi opettanut sinulle myös kaikki virheelliset ajattelutapansa.
Susihaltia luki hänen ajatuksensa. Ei pidä seurata jonkun
toisen tallaamaa polkua. Viisaus kasvaa, kun ottaa opikseen
omista virheistään.
Hopeaturkki kohotti kuononsa kivikattoon ja ulvoi kuten
sudet, jotka kutsuivat laumaa koolle ennen saalistukseen
lähtöä. Ulvonta kosketti Tommon kaikkein sisintä ja nostatti
hänen luontoaan kuin väkevä loitsu. Kun hän yhtyi suden
lauluun, kipeä aukko hänen sydämessään kasvoi umpeen. Heidän
villi joikunsa poukkoili kallioseinissä ja kiiri mustaa virtaa
myöten. Hukka-Tommo oli kotvan yhtä Kaikkeuden kanssa.
Sitten luola haihtui olemattomiin, ja valo syleili taas heitä.
”Vasta satanut puhdas vitilumi”, Tommo huoahti, kun hän
ymmärsi viimein valkoisen aavan merkityksen. ”Olen aina pitänyt
ajatuksesta, että jälkeni ovat aivan ensimmäiset utukalla.
Silloin tuntuu, että voin valita vapaasti, minne kuljen. Että
minä yksin määrään kohtalostani. Vain painajaisten lumiaavalla
tunsin itseni mitättömäksi.”
Pelokas mieli uskoo omiin houreisiinsa. Hopeaturkki ilahtui
hänen oivalluksestaan. Se huiskautti tuuhealla hännällään lunta
ilmaan. Pikkuriikkiset jääkiteet kimmelsivät tähtipölynä.
Hukka-Tommo sulki silmänsä ja veti syvään henkeä kiitollisena.
Kun hän katsoi taas ympärilleen, susihaltia oli kadonnut.
Valousvan keskeltä kiinteytyi hahmo, mutta se ei ollut susi.
16