hirviötä, joka väijyi neidon yötaivaansinisen katseen syvyydessä.
Vapina voimistui sisintä säröttäviksi järistyksiksi. Tommo
pelkäsi luhistuvansa laajenevaan mustaan aukkoon kohdassa,
jossa oli ollut hänen sydämensä.
Matala pehmeä murina tavoitti vähitellen Tommon korvat,
ja hänen henkensä rauhoittui. Hopeaturkin kekälesilmät hehkuivat
kotatulen lämpöä. Oliko haltia ollut hänen luonaan jo
silloin, kun hänen äitinsä oli kuollut ja susinarttu oli lämmittänyt
hänen vauvanruumistaan pakkasta ja kylmää viimaa vastaan?
Mielikuvissaan hän kutistui avuttomaksi imeväiseksi ja
näki komsiostaan välähdyksen kuutamossa välkehtivästä irtolumesta,
jota Tuuliukko pöllytti hangenkuorilla. Hän oli tuntevinaan
suden suonissa sykkivän veren ja haistavinaan metsän
ja maidon sen takkuturkissa. Vahvat tuoksut muistuttivat häntä,
miten ihanasti elämä helli, kun vatsa oli täysi, rätisevä tuli
lämmitti poskea ja joiku soljui kurkusta korven hiljaisuuteen.
Tommo kuvitteli, että puristi sormensa katajaiseen jouseensa,
nokitti luukärkisen nuolen ja tähtäsi. Hän muisteli kaiholla,
mihin kaikkeen muuhun hän oli saanut elävänä tarttua, miltä
tuntui painautua koko vartensa pituudelta toista lämmintä elävää
olentoa vasten. Hän nosti vapisevan kätensä silmiensä tasalle.
Valo kuulsi sen läpi. Ilmiselvästi hän oli kuollut, ja paljon
hyvää oli jäänyt kokematta.
Missä ovat saivohenget? Mikseivät ne tule jo toivottamaan
minua tervetulleeksi sukuvainajalaan? Hän harasi valoa ympärillään
ja odotti hermostuneena. Hänellä ei ollut aavistustakaan,
keitä hänen sukulaisensa olivat. Ennen kuolemaansa
Lokka oli ainoastaan paljastanut, että metsolaiset olivat
tappaneet hänen perheensä. Ettei vain hänen pahin pelkonsa
11