Esipuhe
Pelottava hiljaisuus.
Mies makasi huovan alla auton takapenkin jalkatilassa.
Kukaan ei puhunut. Radio ei ollut päällä. Kuului vain moottorin
laiska humina, mies oli yksin ajatustensa kanssa. Ja voi veljet, hän ei
pitänyt siitä.
Miehen kaksi apuria oli salakuljettamassa häntä sotilaiden vartioiman
tarkastuspisteen läpi Soweton mustalle kaupunkialueelle. ”Natiivien
levottomuudet”, kuten hallinto niitä kutsui, roihahtivat aina
muutaman vuoden välein, mutta viime aikoina niitä oli alkanut esiintyä
yhä useammin, ja nyt ne olivat jatkuvia.
Poliisista oli tullut vähemmän luotettava, mikä oli ymmärrettävää.
Viranomaisilla oli ristiriitaiset tunteet omien perheenjäsentensä ja
naapuriensa
hakkaamisesta mielenosoituksissa ja selänkääntämisestä
silloin, kun heidän tuttunsa joutuivat kidutetuiksi ja toisinaan murhatuiksi
9
vankilassa.
Hallinto ei voinut enää luottaa poliisiin, joten se laittoi sotilasjoukot
ottamaan tilanteen hallintaansa. Jokaiselle tarkastuspisteelle ympäri
massiivista gettoa asetettiin sotilaspartio. Niiden tarkoituksena
ei ollut suojella asukkaita, vaan sulkea heidät sisään, jotta teurastaminen
olisi helpompaa sitten, kun siihen saataisiin lupa. Jännitteet olivat