16
PIANO
On joulu, ja tämä on isänäidin talo, joka haisee yleensä
kaalilta (talo, ei isoäiti).
Kuusessa palavat jouluvalot merkitsevät sitä, että alakerran
muut valot ovat sammuksissa. Aikuiset ovat sinisiä varjoja ja
seisovat selin saliin; he keskittyvät toisiinsa ja juoksevat ylös ja
alas portaita. Olen niin pieni, etteivät he huomaa minua, elleivät
satu katsomaan muualle kuin suoraan eteensä. Minua on kielletty
menemästä isoäidin saliin ilman aikuisten valvontaa. Joulukuusi
on siellä. Onnistun livahtamaan sinne hypistelemään lahjoja,
mutta himoitsen oikeasti jotakin muuta.
Seinää vasten seisoo vanha piano. Sen koskettimet ovat keltaiset
kuin ukin hampaat. Koskettimista lähtee kaikuva outo ääni
kuin uponneen aluksen aavekelloista. Livahdan saliin monesti
yksin, sillä piano kutsuu minua. Ääni sen ympärillä värisee valtavina
aaltoina, joissa on vain aavistuksenomainen vivahde värejä,
silti sen verran, että ne kiinnittävät huomioni.
Kun painelen koskettimia, piano kuulostaa valtavan surulliselta.
Se on lohduton. Kysyin siltä kerran hämärässä miksi. Se vastasi,
koska minussa kummittelee, ja käski minun painaa korvani
kiinni alavatsaansa, siihen litteään puulevyyn, joka on soittaessa
säärten edessä. Ja se sanoi: soita nyt vähän. Minä soitin ja venytin