kutsutaan kohteliaasti ”käytösongelmaisten tyttöjen kuntoutuskeskukseksi”.
(Koko maailma varmaan tajuaa, että isäni pitäisi
saada rahansa takaisin siltä laitokselta, sillä siitä ei ollut minulle
selvästikään apua.)
Viisitoistavuotiaana lähdin kuntoutuskeskuksesta pois ja siirryin
Waterfordin sisäoppilaitokseen. Liityin samana kesänä yh
tyeeseen, ja kaipasin tuota bändiä kovasti, kun palasin koulun
penkille. Niinpä minä karkasin koulusta joulukuussa täytettyäni
kuusitoista vuotta ja hankin itselleni pienen yksiön isäni suureksi
kauhuksi. Lopulta hän antoi minun jäädä sinne asumaan, kun
olin luvannut hankkiutua eroon nenälävistyksestä, jonka olin
niin ikään ottanut. Hän maksoi vuokrani muttei laskujani, joten
minun täytyi tehdä töitä. Isä on nero.
Isäni toisella vaimolla Violalla on kolme tytärtä aiemmasta liitostaan.
Joten minulla on kolme sisarpuolta. Violalla ja isällä on
myös yhteinen poika Eoin. Hänkin on siis minun veljeni.
Äitini kuoli autokolarissa vuonna 1985. Olin tuolloin kahdeksantoistavuotias.
Myöhemmin samana vuonna Ensign Records
tahtoi tehdä kanssani levytyssopimuksen, ja muutin Lontooseen.
Ensimmäinen lapseni syntyi kolme viikkoa ennen ensimmäisen
albumini julkaisua, kun olin kaksikymmentävuotias. Minulla on
kolme muutakin lasta ja toistaiseksi kaksi lapsenlasta.
15