4
Sunnuntai 1. syyskuuta
Kätellessään Batcheloria Roy Grace yritti olla näyttämättä hämmästystään.
Mies oli vanhentunut kymmenellä vuodella oikeudenkäyntinsä
jälkeen. Toinen ero oli se, ettei tämä enää lemunnut tupakalta.
”No, kuinka sujuu, Guy?” hän kysyi. Batchelorin tapaaminen
kasvokkain herätti hänessä ristiriitaisia tunteita. Guy oli ollut perheellinen
mies ja erittäin arvostettu rikostutkija. Grace tiesi, että
muistot tapahtuneesta ja syyllisyydentunto piinaisivat tätä koko
loppuelämän, unissa ja valveilla. Ne eivät jättäisi koskaan rauhaan.
Ja oli mahdotonta edes kuvitella, millainen tulevaisuus miestä
odotti, kun tämä kävelisi ulos vankilan portista.
”Itse asiassa ihan hyvin. Paljon paremmin tänne tulon jälkeen.
Lewes oli varsinainen paskahuussi. Olin joskus viisikin päivää sellissä
yhtä soittoa vartijapulan takia. Ilman suihkua ja samoissa vaatteissa.
Täällä pärjään kyllä.”
Grace nyökkäsi. Hän oli aina inhonnut korruptoituneita poliiseja
ja halusi tietää tarkemmin, miksi jopa Guy Batchelor oli sortunut.
Mies maksoi siitä nyt hirvittävän hinnan. Elämä antoi useimpien
virheiden jälkeen toisen mahdollisuuden, mutta toisen ihmisen
surmaaminen oli anteeksiantamatonta.
Samassa hänen mieleensä juolahti vanha sanonta: Älä tuomitse
toista ennen kuin olet kävellyt kilometrin hänen saappaissaan.
Hän otti tuolin ja istui vastapäätä Batcheloria.
”Täytyy sanoa, etten olisi uskonut, että tulet”, mies totesi.
Grace kohautti olkiaan. ”Tämä ei tarkoita, että hyväksyisin millään
tavalla tekoasi. Mutta tiedän, että kenen tahansa elämä voi
mennä koska tahansa pieleen. Kuka sanoikaan, että olemme kaikki
vain yhden palkkapussin päässä kodittomuudesta? No, tässä ollaan
joka tapauksessa, se vaati vain vähän järjestelyitä.”
Hän oli iloinen nähdessään Guyn hymyilevän. Hymy vei hetkeksi
kymmenen vuotta tämän kasvoilta.
Batchelor levitti käsiään. ”Harmi, etten voi tarjota mitään. Täällä
on vähän rajalliset mukavuudet.”
Nyt Grace hymyili vuorostaan. Sitten hän vakavoitui ja sanoi:
20