I osa: ”Kohtalon tiet ovat arvaamattomat”
tarkasti näiden sääntöjen mukaisessa järjestyksessä. Ensin tuli ottaa
. 19
yhteys 3. ilma-armeijan komentajaan Pariisiin. Arvioidessaan
tilanteen vaativan toimia hän ilmoitti asiasta Luftwaffen Atlantin-
esikuntaan (Fliegerführer Atlantik) Ranskan Lorientiin, ja vasta
sieltä annettiin hyökkäyskäsky Bordeaux’n Mérignacin lentotukikohtaan,
jonka koneet saalistivat Biskajanlahden aaltojen yllä.
Karsthoff
päätti kuitenkin uhmata säännöksiä, koska jokainen sekunti
oli tärkeä ja sodassa oli opittu karvaasti kokemuksesta, että
tiedustelutiedoilla oli arvoa vain, jos ne johtivat ripeästi toimenpiteisiin.
Niinpä hän otti yhteyttä suoraan Mérignacin ilma-armeijakunnan
alaisen Kampfgeschwader 40:n päällikköön – tästä teosta
muodostui sittemmin osa koko operaatiota ympäröivää legendaa.
Kello oli silti jo lähes kymmenen aamulla Luftwaffen tukikohdassa,
kun hälytys lopulta rikkoi aamun hiljaisuuden. Lentäjät
miehistöineen kiiruhtivat kiitoradalla odottaviin raskaisiin hävittäjiinsä.
Kahdeksan nopeaa ja vahvasti aseistettua Junkers Ju-
88 -konetta lähti nousukiitoon kohti aurinkoa. Tehokkaat Jumo-
moottorit jylisivät koneiden noustessa pilvien yläpuolelle ja suunnatessa
kohti länttä tiiviissä V-muodostelmassa. Lentäjät tähyilivät
horisonttiin lasikuomuistaan nähdäkseen häivähdyksen kohteestaan.
Ibiksen lentäjä kuuli vaaran ennen kuin näki sen. Hänen yläpuolellaan
oli selvästi lentokone. Ei, vaan kaksi. Kaksi konetta jossakin
pilvissä hänen ohjaamonsa yläpuolella, mutta niiden potkureiden
metelin, moottoreiden synnyttämän paineen ja oman äkillisen
levottomuutensa vuoksi hänestä tuntui kuin joku ojentaisi kohta
kätensä ja ottaisi häntä niskasta kiinni.
”Meitä seuraa tuntematon lentokone”, Ibiksen lentäjä ilmoitti
lennonjohdolle.