Salamurhaajien yö
järeitä hävittäjiä saattueenaan. Ottaisiko hän todellakin yhtä huimapäisen
16 .
riskin toistamiseen ja matkustaisi suojattomalla BOAC:n
koneella sota-aikaan? Se tuntui yhtä epätodennäköiseltä kuin että
salama löisi kahdesti samaan paikkaan. Berliinillä oli kuitenkin
agenttinsa Pohjois-Afrikan basaareissa ja kahviloissa, ja nämä olivat
raportoineet kiinnostavista huhuista: kyseinen merkkihenkilö
oli tullut neuvottelemaan liittoutuneiden sotilasjohdon kanssa
Algeriassa ja Tunisiassa ja aikoi paluumatkalla lentää Gibraltarista
Lissaboniin. Sieltä hän jatkaisi kotiin jollakin DC-3:n lennolla.
Kysymys kuului vain, minä päivänä ja millä lennolla.
Niinpä vakoilija jatkoi tunnollisesti tarkkailua. Hän piti arvohenkilön
kuvan mielessään, vaikka ei uskonut tämän ilmestyvän
silmiensä eteen. Kello oli nyt 7.25, ja Ibiksen propellit pyörähtivät
käyntiin. Niiden vauhti kiihtyi nopeasti. Pian kone jo rullaisi
kiitoradalla ja lähtisi kohti Englantia. Ja jälleen olisi yksi tulokseton
vahtivuoro takana.
Silloin tapahtui kaksi asiaa, kumpikin yhtä yllättävä ja epätodennäköinen.
Ensinnäkin koneesta poistui kaksi ihmistä. Nuori poika ja
vanhempi nainen astuivat laskusillalle, joka oli nopeasti kärrätty
takaisin matkustajien ovelle. Myös naisella oli ammattimaisen
tarkkailijan valpas olemus, mutta hänen tarkkaavaisuutensa oli ennemminkin
äidillistä kuin juonittelevaa. Hän oli varmasti pojan
äiti tai ehkä lastenhoitaja. Mutta miksi he poistuivat lentokoneesta?
Kukaan ei luopunut paikastaan koneessa, joka lensi Englantiin.
Ellei sitten–.
Vakoojan alustava hypoteesi oli vasta muotoutumassa, kun se
jo sai vahvistuksensa. Laskusiltaa lähti nousemaan hieman kumara
ja tanakka mies, jolla oli väljä liituraitapuku, solmuke kaksoisleuan
alla, seitsemän tuuman sikari paksujen huulten välissä ja