osuessaan eri muotoisiin vuorenonkaloihin. Hän piti kiipeilystä, siitä
miten koko vartalo sähköistyi ja miten korkeudet kutittelivat mahaa.
Hän piti jopa talvesta, jolloin lumi muurasi heidät luoliinsa eikä ollut
mitään tekemistä.
Äiti taputti Ohmoa pysähtymisen merkiksi.
– Tästä se nyt alkaa, hän sanoi juhlallisesti.
Taaro nyökkäsi. Hän yritti olla yhtä innoissaan kuin äiti, mutta tunne
ei tullut. Hän katsoi isäänsä, joka kosteista silmistään huolimatta
hymyili luottavaista hymyä.
6
